.

Minä

2018/09/17

hapanjuurileipä

Sunnuntaina söimme aamupalan Porvoossa isän naisystävän luona, laittauduimme valmiiksi ja lähdimme ajamaan Liljendaliin leivontakurssille. Eliisa Kuusela, Leipävallankumous-kirjan kirjoittaja, piti meille työpäivän mittaisen kurssin hapanjuurella leipomisesta. Hapanjuuri soveltuu lähes minkä vain leivontaan: pullan, sämpylän, ciabattan, foccacian, pizzan ja leivän esimerkiksi.
Kurssin aluksi saimme maistaa tuoretta hapanjuurileipää, haistelimme ja maistelimme sitä. Kokeilimme myös koostumuksen ja maun eri kohdista leipää, koska kaikkialta se oli aina pikkiriikkisen erilainen. Voin sanoa, että oli tosi hyvää leipää, ja pienellä voinokareella siitä sai vielä herkullisempaa (kuulemma, itse olen vegaani).

Maistelun jälkeen meille kerrottiin hapanjuuresta, kuinka sitä ruokitaan ja voidaan jakaa eteenpäin, mistä se koostuu, ja miten se vaikuttaa leipään tai muuhun syötävään. Hapanjuurileipurit-facebook-ryhmään voi liittyä, mikäli aihe kiinnostaa. Jätän linkin tähän. Itse sain kuulla ryhmästä isän naisystävältä, jonka kaveri Eliisa oli. Kiinnostuin leivästä, koska kärsin kovasta turvotuksesta ja satunnaisista vatsakivuista tavallista leipää syödessäni. Hapanjuuri auttaa näihin ongelmiin, ja soveltuu monille syöjille vatsaystävällisyytensä ansiosta.

HapanjuurileipäHapanjuurileipä
Eliisan leipoma leipätaikina, joka päätyi uuniin.
Hapanjuurileipä
Tämän herkun nimeä en valitettavasti muista, mutta hapanjuuritaikina sisälsi yrttejä ja päälle siveltiin oliiviöljyä. Leivos oli todella herkullinen ilman mitään lisukkeita, ja kuulemma myös myyjäisissä tämä on ollut ehdoton suosikki.
HapanjuurileipäHapanjuurileipä
Ninni opettelemassa leivän muotoilua taikinasta. Siihenkin on omat kikkansa, jotta leipä onnistuisi täydellisesti.
HapanjuurileipäHapanjuurileipä
Pizzaa, josta toinen puoli tehtiin vegaaniseksi ja toinen lakto-vegeksi.
HapanjuurileipäHapanjuurileipäHapanjuurileipä
Minut yllätti se, ettei taikinaa vaivattu lainkaan. Sitä ainoastaan sekoitettiin syömäpuikoilla ja hieman "taiteltiin".
HapanjuurileipäHapanjuurileipä
Tulevia leipiä.
HapanjuurileipäHapanjuurileipä
Välikevennykseksi kuvat Minni- ja Max-koirista, jotka yrittivät useaan otteeseen päästä keittiöön. :D
Hapanjuurileipä
Eliisa on tehnyt leivänteon helpoksi ohjeilla, jotka soveltuvat matalalla kynnyksellä kaikille leipureille!
HapanjuurileipäHapanjuurileipäHapanjuurileipä

Sain kuvan taikinan kotiin leivottavaksi. Pistin sen jääkaappiin yöksi ja aamulla se olikin lähes nelinkertainen. Kääntelin taikinaa jauhojen kanssa levyksi, leikkasin sen sämpylän kokoisiksi palloiksi ja pistin sämpylät uuniin. Noin vartin jälkeen mulla oli aamupalaksi monta tuoretta ja herkullista sämpylää. Testasin omalla voillani ja ai että, nam, miten hyvää! Kutsuin naapurinkin sämpylöille.

HapanjuurileipäHapanjuurileipä
Eliisa ja hänen kirjansa, joka on myynyt jo yli 2 000 kappaletta! WOW!
HapanjuurileipäHapanjuurileipäHapanjuurileipä

Pidin kurssista todella paljon. Ohjeet oli tehty helpoiksi, ja ainakin minä pysyin hyvin kärryillä siitä, mitä tehtiin sillä hetkellä. Osalla tuntui menevän toisinaan hieman yli hilseen kaikki informaatio, mutta tärkeimmät tiedot jäivät varmasti jokaisen muistiin. Pidimme kohotusväleissä taukoja, söimme lounaan ja saimme ihania tuoreita hapanjuuri-leivoksia aina, kun niitä valmistui uunista. Se, mitä jäi päällimmäisenä mieleeni kurssilta, oli se, ettei leipä voi oikein epäonnistua. Kaikista leivistä ei tietenkään tule täydellisiä, vaan erilaisia, ja jopa vähän palaneen näköisen leivän voi vielä pelastaa! Juuri on myös hyvin vaikea tappaa ja sitä voi ruokkia päivittäin tai vaikka kuukausittain, kunhan sitä tarkkailee. Mulle jäi tosi hyvä mieli kaikesta, ja suosittelen toooodella lämpimästi Eliisan kurssille tai luennolle osallistumista, kun niitä on tarjolla. Nam nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ! ♡