.

Minä

2018/04/06

kypros day 3

Kolmantena päivänä lähdimme ajelulle Konnos Beachille. Nousimme jyrkkää ylämäkeä ikään kuin pienen vuoren päälle, ja maisemat olivat kerrassaan upeita. Ihastelin auton ikkunasta erilaisia vihreitä kasveja, turkoosin eri vivahteita meressä ja horisontissa, aaltoja ja auringonpaistetta, enkä millään malttanut odottaa uimaan pääsyä. Parkkeerasimme auton rannan lähettyville, mutta ennen uintia meillä oli vuorossa patikointireissu. Reitti oli noin viisi kilometriä ylä- ja alamäkeä paikoin haastavassa maastossa, hyvin tuulinen, auringon paahtama ja meille yli kahden tunnin mittainen. Pidin muutaman juomatauon, kastuin ihaillessa rappusilla aallon tyrskyjä, söin jäätelöautosta ostetun kahden pallon annoksen ja annoin nääntyneille kulkukissoille vettä.
Reitin puolessa välissä tuuli laantui, sillä vaihdoimme kukkulan toiselle puolelle mereltä poispäin. Riisuin paitani ja hankin väriä pintaan bikinin yläosassa reppu selässä. Sain mahtavaa videomateriaalia niin retkeltä kuin merestä, ja odotan innolla, että pääsen jakamaan matskun teille!

Cyprus
Lasit, paita, laukku: paikallinen liike / Shortsit: Cropp
CyprusCyprus
Luonnon muovaama silta, jolla ei saa enää kävellä romahtamisvaaran takia.
CyprusCyprusCyprusCyprusCyprusCyprusJatkoaJatkoaJatkoa

4 kommenttia:

  1. Ompa ihania kuvia! ❤️ Miun tekis ihan hirmusesti mieli ulkomaille nyt...!

    Vilma's

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja tavoite on näin saavutettu.

      Poista
  2. Tää sun postaus (tai itseasiassa koko blogi!) tuli kuin tilauksesta! Bongasin tän äsken Naistenhuoneelta ihan vahingossa :) Ollaan suunnittelemassa elo-syyskuulle reissua, ja Kypros on pyörinyt yhtenä vaihtoehtona kolmesta. Näistä sun postauksista saa just hyvin irti sitä tietoa, mitä paikasta haluankin kuulla!
    Tykkään myös tästä sun koko blogistasi tosi paljon, ja myös sun tyyli ja asenne iskee muhun! Tallennan tän ehdottomasti lukulistalle! <3

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)♡ Kypros on kyllä tosi hyvä vaihtoehto, kunhan kattelee etukäteen lämpötiloja, ettei mene liian kuumalla ajalla, mikäli sellasesta ei liiemmin välitä. Seuraavaksi tuleekin vuoristolenkiltä postausta. Käynpi tsekkailemassa myös sun tuotoksia!

      Poista

Kiitos kommentista ! ♡