.

Banneri

2017/12/27

my outfits for christmas

Tässä postauksessa esittelen teille, mitä mulla oli päällä jouluaaton ja -päivän vietossa. Sain vihdoin pukeutua hienoihin mekkoihin, kun oli jotain juhlistettavaa. Yleensä kartan hieman hameiden ja mekkojen käyttöä (tiedä sitten miksi), mutta välillä tuntuu, ettei pieni extra-tyttömäisyys haittaa lainkaan. Aattona pukeuduin tummansiniseen pitsein koristeltuun ihonmyötäiseen mekkoon, jota jouduin tuunailemaan hieman ennen h-hetkeä. Kaulan kohdalla nimittäin oli choker-tyyppinen kangaspala, joka kuristi tosi epämukavasti, joten päätin napsaista sen saksilla pois. Reunat tulisi ehkä huolitella, mutta multa ei löydy siihen riittäviä taitoja. Onneksi äiti lupasi auttaa, mikäli edelleen haluaisin fiksata niskaosion.

ChristmasChristmasChristmasChristmas

Joulupäivän pukukoodiksi oli annettu rento, eli lökärit ja huppari olisivat käyneet hyvin. Halusin kuitenkin erottua joukosta laittautumalla oikein kunnolla, joten pistin hiukset tiukalle nutturaviritelmälle ja laitoin huuliin tummempaa väriä juhlan teemaan sopivasti. Mekkona toimi jälleen ihonmyötäinen, musta Chiquellen vaatekappale, joka oli koristeltu valkoisilla yksityiskohdilla = ns. abstrakteilla mutta symmetrisillä viivoilla. Lisäksi heitin ylle nappia vailla olevan bleiserin pitämään käsivarret lämpiminä. Sukkaosiossa menin ehkä rennon puolella perus pinkeillä nilkkasukilla. Mitä mieltä kokonaisuuksista?

ChristmasChristmasChristmasChristmas

3 kommenttia:

  1. Ahaa, its nice conversation concerning this post here at this web
    site, I have read all that, so now me also commenting at this place.

    VastaaPoista
  2. Molemmat asukokonaisuudet aivan ihania! Itekään en kauheesti oo mekko tai hame ihminen, mut joissakin tilaisuuksissa on ihan kiva pistää jonkun sortin mekko päälle. Ite olin koko joulun vaan mukavassa yöpuvussa, kun oltiin poikaystävän kanssa kahdestaan kotosalla xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kiitoksia! :) Jos mun joulu olis tollanen, käyttäisin varmaa vaa kans jotain haalaripyjamaa :D

      Poista

Kiitos kommentista ! ♡