.

TENZBA

2017/09/15

10 faktaa minusta

What you didn't know...

1. Halusin aloittaa cheerleadingin heti siirryttyäni yläasteelle, mutta vanhemmat eivät antaneet lupaa. He luulivat lajin olevan pelkkää pyllyn keikutusta minihameissa. Sain heidät vakuutettua cheerin olevan kuin voimistelua ja lupa aloittaa tuli ollessani 14-vuotias.

2. Olen allerginen mäntysuovalle, enkä täten voi tehdä käsitöinä minkäänlaista huovutusta.

3. Kävin viimeksi kampaajalla hiustenleikkuutarkoituksessa yläasteen toiseksi viimeisenä päivänä. Leikkasin 40cm pois, ja yllätin kaikki kevätjuhlassa.

4. Krapulapäivinä syön useimmiten pinaattikeittoa, ja sitä saattaakin mennä kolme annosta.

5. Autossa kuuntelemani musiikki perustuu säätilaan ja maisemiin. Esimerkiksi aurinkoisella kesäsäällä pidän ikkunat auki ja kuuntelen mieluiten vanhempaa, esim. 80-luvun rockia.


1692

6. Päätin, että löydettyäni asunnon, teen elämänmuutoksen tyylini, asenteeni, ja oikeastaan kaiken suhteen.

7. Nimeni ei ole Tea Jääskeläinen, eikä oikeastaan Tea Marika myöskään.

8. Pienenä mun lempiherkkua oli mm. maksamakkara. Muita makkara-tuotteita olen aina vihannut.

9. Nuorempana rakastin Antti Tuiskua. Nykyään pelkään häntä.

10. Olen tehnyt itse osan korvarei'istäni, sillä en halunnut maksaa koruliikkeen hintaa.

3 kommenttia:

  1. Miksi pelkäät Antti Tuiskua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että se tuijotaa aina mun sieluun, jos katseet kohtaa D:

      Poista

Kiitos kommentista! :3