.

TENZBA

2017/07/07

paluujuttuja

Suomessa jälleen! Tämä päivä oli kiireinen, tai sitten musta vaan tuntuu siltä pahan univajeen ja yltäkylläisen syömisen puolesta. Herättiin aamulla tuskaisesti Ollin kanssa luulten olevamme menossa aamiaiselle. Oikeasti osa halusi uiskentelemaan ja aamiainen oli luvassa vasta hieman myöhemmin. Nappasin kahvin, jonka veljeni kiltisti mulle antoi, kirjoitin aiemman postauksen, käänsin sen suoraltaan Saralle englanniksi ja nautin aamun auringosta kokoseinäikkunoista. Aamiainen oli herkullinen, ja tarjolla oli leipiä, hedelmiä, yogurtteja, kalaa, munia, nakkeja ja pekonia. Kai siellä muutakin perustavaraa oli, mutten äkkisältään muista mitä. Syötyämme pakkailin rauhassa tavaroitani, enkä tajunnut ollenkaan meillä olevan kiire. Olli vasta katseli youtube-videoita pyjamassa peiton alla minun ahtaessa vaatteitani reppuun. Lopuksi jouduimme vielä avaimen metsästykseen, koska minä - how surprising - hukkasin avaimeni. Se löytyikin sitten peittoni sisältä? Sähläysten jälkeen ajelimme turvallisesti takaisin Maarianhaminaan laivaterminaaliin ihaillen matkalla lampaita ja lehmiä.

The houseThe houseThe houseThe houseThe houseThe houseThe house

Myös laivamatka eteni leppoisasti. Kipaisin tax free:hen ostamaan viinipullon kotiin, sekä kurkkaamaan meikkitarjonnan. Löysin kuin löysinkin täydellisen pullon, J.P. Chenetin pinkin kuohuviinin (muistaakseni), tosin 1,5 litran kokoisena. Normaalihan on se 75cl ja hinta jossain kymmenen euron paikkeilla. Tuolla tuplasti sen kokoinen maksoi 12,90e. Nyt löytyykin sitten juotavaa vaikka muille jakaa ja muutama hassu ripsiväri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :3