.

TENZBA

2017/04/22

stay positive

Puran hieman mieltäni tässä postauksessa. Olen aivan uupunut, loppuun palanut ja siihen on monta syytä. Aloitin toissapäivänä uuden mielialalääkityksen, jonka pitäisi auttaa pysymään elämänhaluisena ilman viimeisten lääkkeiden närästystä tai pahoinvointia. Saa tässä kuukauden aikana nähdä, toimiiko uusi resepti. Uni on ollut vähissä osin perinnöllisistä syistä, osin koiran takia. Jedi tykkää herättää meidät vinkumalla ennen aamukuutta. Vien (tai Silzu vie) sen lenkille, vain todistaakseni hepulin ja pissaamattomuuden, palaan kotiin ja etsin unta uudestaan ikuisuuden. Useimmissa tapauksissa se ei edes tule enää ja valvon koko päivän iltaan saakka. Toisinaan Jedi antaa meidän nukkua pienet päiväunet, mikä helpottaa oloa jonkin verran. Vaikka nyt on vaikeaa oman pään ja lemmikin kanssa, lohduttaudun ajatukseen siitä, että kaikki helpottuu ajan myötä, doge kasvaa ja oppii uusia asioita, pärjää hetken yksin, alkaa sisäsiistiksi jne. Toivo ei ole vielä menetetty! Elän päivä kerrallaan ja yritän etsiä niitä positiivisia asioita kaikkien mörköjen takaa.

mountains
Kuvat weheartit:ista

10 kommenttia:

  1. Tsemppii sulle! <3 oot upee ihminen :)

    VastaaPoista
  2. miks ihmeessä sit sun piti ottaa koiranpentu tälläseen elämäntilanteeseen kun oot jo valmiiks ihan uupunu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jedin hoito on kuitenkin enemmän palkitsevaa kuin uuvuttavaa. Loppupeleissä tästä on mulle suuri helpotus. Silzu lähtee pian vuodeksi armeijaan, enkä todennäköisesti tule pärjäämään aivan yksin.

      Poista
  3. Minkälainen on sun oma kokemus eri mielialalääkkeistä? Mitä oot kokeillut ja minkälaista hyvää/huonoa aiheuttanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seronil tuotti jäätävää närästystä, Sepramista sain pahoinvointia ja Venlafax nyt kokeilussa

      Poista
  4. Tsemppiä sinne! Mulla täällä samanlaiset fiilikset. Alotettu seronil mut en oo huomannut suurta hyötyä enkä tiiä kannattaako jatkaa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos! :) Samoin tsemii! Siin menee se kuukaus abouttia et huomaa auttaako.

      Poista
  5. Itse uniongelmaisena oon saanu avun tohon vinkumiseen vaan kylmästi käyttämällä korvatulppia (nyt jo vuoden ikään päässyt belgianpaimenkoira jonka yölliset mielipuuhat oli hepulit ja äärimmäinen ulina) oppi sit aikanopeesti ettei yöriehuilu auta janyt vihdoin jos ei nuku niin ainakin pysyy hiljasena yöt :)) tosiaan kanssajoku kongi etc puuhajuttu voi auttaa myös. Mitä tulee aivojumppaan mitä kyselit edellisessä postauksessa niin ton ikänenhän pentu väsyy jo mukavasti siitä että pääsee ihmisten ilmoille tai ihan vaa naapurustoon ihmettelemään maailmaa. Myöhemmin (varsinkin kun ruoka on jo ihan perus nappulaa) niin e. Piilota nappula kerrallaan safkaa ympäri taloa (nenän käyttö väsyttää) ja kanssa ite tein tolle aika babynä lihapullalla jälkeä ulos (eli vetele muutamaa lihapullaa maata pitkin suht kovalla paineella ja loppuun joku isompi nami) . Onnea uudesta perheenjäsenestä! Superaktiiviset koirat on joskus ihan järjettömiä hermosahoja, mutta samaa aikaa myös ihanimpia ja fiksuimpia kavereita mitö voi vaan olla!

    VastaaPoista
  6. Hassua kuinka voi tunnistaa "lajitoverin" ihan vaan parin kohtaamis kerran jälkeen ;) itsellä samoja mt ongelmia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :3