.

Banneri

2016/02/23

the arrival

Saavuin eilen Ylläkselle. Ajettiin pitkään all the way etelästä ja nyt ollaan täällä. Yövyimme Oulussa välietappina ja jatkoimme heti maanantaiaamusta matkaa. Ajoin osan matkasta, eikä tiellä pysyminen osoittautunutkaan niin vaikeaksi kuin olin luullut. En nähnyt reitin varrella yhtäkään Suomen luonnon villieläintä valitettavasti (mutta ajajan puolesta onneksi).

Ylläsmatka

Pysähdyttiin kokonaismatkalla muutamaan otteeseen syömään tai kahville. Söin ABC:llä herkullisen falafel-aterian, josta osan onnistuin pudottamaan syliini kuvaushetkellä. Alla näette sitten taas Oulussa asustelevan arabiprinssin auton. Ihan makeet kultaiset teipit mersussa.

YlläsmatkaYlläsmatka

Illalla (sunnuntai) rentouduin kylvyssä vajaan tunnin, koska ulkona kaupungilla oli ollut aika kylmä. Syötiin hyvin hotellin läheisessä kiinalaisessa ravintolassa ja katsottiin Antman ennen nukkumaanmenoa. Aika hyvä leffa sekin, vaikka nimen perusteella mun odotukset oli suht. matalalla. Maanantaina pysäytin auton napapiirin kohdalle, koska pakkohan tällaisen espoolaisturistin on ottaa kuva noinkin ihmeellisestä paikasta! Pyöräytin myös parkkiksella pari kässärikierrosta autolla, koska oon tylsä tyttö enkä yleensä pääse pelleilemään kaaralla.

Ylläsmatka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ! ♡