.

Minä

2015/05/28

happy time hampailla

IMG_3817IMG_3814

Oon tosi iloinen, ihan voittajafiilis! Tiistaina mulla oli hammaslääkäri, tosin hieman erikoinen sellainen. Mulle ei nimittäin löytynyt aikoja ennen kesää ja halusin ehdottomasti saada metalliosat suustani pois ennen ylioppilasjuhlia. Tai no, minä en juhlia pidä mutta ennen lakkiaispäivää, eli lauantaita. Pistin oikojani koville ja hän sai hoidettua mulle satunnaisaikoija tuolta päivältä. Menin iltapäivällä aikaisin istuskelemaan aulaan, kävin huoneessa katselemassa muottia, palasin aulaan, palasin huoneeseen, aulaan, huoneeseen jne. Luin odotellessa kirjaa ja aika alkoi tuntua ihan järjettömän pitkältä. Lopulta oikojani ilmoitti, että nyt irrotetaan raudat ja minä melkein pakahduin onnesta!

k1IMG_3818

Minä ja ihana veljeni, jonka kanssa ollaan viimeaikoina bondattu ja nyt jaetaan paljon enemmän elämästämme toisillemme. Ihan huippua! :-) Back to the brace business; pääsin hampitohtorilta vasta vähän ennen seitsemää, mutta toki hymyssä suin. Musta edelleen tuntuu oudolta puhua, ja etenkin S-kirjain on kumma lausua retentiokaaren kanssa (metallinauha etuhampaiden takana varmistamassa oikean asennon), ja eniten "häiritsee" tyhjä tila huulen alla. Ajan mittaa kuitenkin tunne normalisoituu, niin kuin viimeksikin rautojen jälkeen (olin ala-asteella).

IMG_3806IMG_3807

11 kommenttia:

  1. Herranjumala kun sun jalat on niin laihat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kun ei sille vaan aina voi mitään!

      Poista
    2. sanoisin ennemminkin että hoikat. nätit koivet ne kumminkin on ! :)

      Poista
  2. Oot laihtunu viime vuodesta järjettömästi, alat vaikuttaa anorektikolta, onko syytä huoleen??�� en haluu loukata mut huolissani vaan oon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tea on luonnostaan hoikka ja mun mielestä ihan mielettömän kaunis juuri noin :) "hoikkuus" ei automaattisesti tarkoita anoreksiaa, eikä asia sen koommin kuulu tänne, eikä kuuluisi olla sun huolen aihe. Tea on aikuinen nainen joka luultavasti osaa huolehtia itsestään.

      Poista
    2. Kiitokset jälkimmäiselle anonyymille! :-)

      Poista
    3. Miksi et juhli ylioppilasjuhlia?! :o

      Poista
    4. Ei innosta olla keskipisteenä tollasissa :-)

      Poista
  3. Mistä tuo sun verkkatakki on? Aivan ihana!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi olin liian hätäinen! Asia siis selvisi kun luin seuraavan postauksesi :D

      Poista
  4. niin kaunis :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ! ♡