.

Banneri

2015/05/24

eurovision 2015

TH00087_6
Thomas Hanses (EBU)

Olen seurannut Euroviisuja joka vuosi teeveestä niin kauan kuin muistan, ja pienempänä mulla ja Sallalla oli tapana kokoontua jommalle kummalle katselemaan niitä yhdessä. Yleensä meillä oli herkkuja ja vihot, johon arvostelimme esityksiä ja kirjasimme nimet muistiin myöhempää musiikin latausta varten. Tänä vuonna asiat kuitenkin meni eritavalla ja monen mutkan jälkeen istuin kotisohvalla peiton kanssa tuijottamassa ruutua.

IMG_0705_EV
Elena Volotova (EBU)

_AP53170
Elena Volotova, Andres Putting (EBU)

Esityksiä oli 27 ja tällä kertaa myös Australia oli saanut kutsun. Tulivat mukaan ihan hyvällä showlla. Oma suosikkini oli viisuvoittaja, Ruotsin Måns, joka vetäsi hyvän kappaleen. Vähän erilainen kuin muut. Vai onko sittenkään? Veljeni huomautti, että Tea, kuunteleppas viimevuoden hittibiisi Lovers on the sun. Tietenkin kaikki maailman kappaleet muistuttavat jotakin toista kipaletta, ihan siksi jo ettei sointuja ole rajattomasti ja oktaavissakin pianolla on vain 8 valkoista kosketinta.

_AP53986
Andres Putting (EBU)

Mua hieman harmittaa nykymaailman kilpailut. Pitää olla valtava lava, jolloin yleisö joutuu kauemmaksi, eikä takaa näe todellakaan mitään ilman screenejä. Miksei sitten voisi olla pienempi tila ja vähemmän yleisöä, pienempi lava ja enemmän koreografiaa ilman isoja näyttöjä? Koska raha. Yleisöltä saadaan hyvät tulot erittäin kalliiseen kisaan. Aiemmin showt olivat paljon pienempiä, ja keskityttiin enemmän musiikkiin. Miss those times.
Mikä esitys oli teistä paras, jos siis seurasitte lähetystä? Kenen olisi pitänyt voittaa?

14 kommenttia:

  1. Miks oot poistanu askin? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ask ei ole koskaan tehny mulle hyvää... ja poistin sen aina välillä käytöstä, jotta oisin 1) vähemmän puhelimella 2) en agitoituisi kaikista negatiivisista kommenteista mitä sain. Nyt poistin sen ihan lopullisesti enkä edes pysty palauttamaan sitä. Sinänsä ihan hyvä. Yleisestikin mun mieliala on ollut nyt askin jälkeen korkeammalla!

      Poista
  2. Måns oli paras <3

    VastaaPoista
  3. Belgia, Norja, Saksa, Italia... Erityisesti nää neljä oli ihan huikeita tänä vuonna mun mielestä! Belgialle itse annoin ääneni :) Hieman jäi ärsyttämään lopputulos, sillä pelkkien puhelinäänten perusteella kisan voittaja ois ollu aika ylivoimasesti Italia, ja Ruotsi vasta kolmas... Nomutta pisteytyssysteemi on mitä on :S Aikaisempina vuosina kyllä vissiin aina on puhelinäänten voittaja ollu myös koko kisan voittaja. Ruotsin biisi oli kyllä ihan hyvä, mutta ei kovin uniikki :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin...ja just toi uniikkiuskysymys häiritsee muakin.

      Poista
  4. Viro ja Ruotsi oli parhaat! <3

    VastaaPoista
  5. Viro, Serbia, Belgia ja Norja olivat hyviä. Ruotsin kappaleesta en oikein välittänyt, mutta tuossahan tuo menee :)

    http://minunvalokuvia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Belgia oli mun lemppari ja Ruotsi tuli mun lemppareissa toisena :)

    VastaaPoista
  7. "Yleisö buuasi Venäjälle" oot varmasti lukenu uutiset tosta ja varmaa kuulitkin telvision läpi. Mun mielestä Euroviisuista alkaa pikkuhiljaa näkyää kannanottoja politiikkaan, vaikka maita yhdistävä musiikkikilpailuhan tuo pitäisi olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mun mielestä politiikka ja musiikki pitäis pitää erillään. Esimerkiksi Venäjän LAHJAKAS laulaja. Hänhän on vain artisti kyseisestä maasta, ja tuskin vaikuttanut vaikkapa Putinin toimiin. Silti häntä vihataan. Suututtaa vähän tommonen.

      Poista
  8. Mun top kolmoseen kuuluivat Viro, Belgia ja Ruotsi:)

    VastaaPoista
  9. Ruotsi oli parhain ja onneksi voittikin! Mutta myös viro oli tosi hyvä. :)
    Niinpä, eikö laulukilpailun tulisi olla laulukilpailu! Venäjän kappale oli ihan hyvä mutta ruotsi vei voiton! :D
    Se ruotsin laulu todellakin kuullostaa siltä minkä mainitsit mutta ei se mikään kopio todellakaan ole vai mitä? Vaikka niin jotku väittää ja jos se ois kopio se olis aika lailla samanlainen. Mistään ei voi koskaan tulla prikulleen samanlaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prikuulleen erilaista, sanoisin. Samanlaisen kipaleenhan voi aina tehdä mutta erilaisen kehittely on jo vaikeaa.

      Poista
  10. Itse tykkään Ruotsin ja Israelin kappaleista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ! ♡